Small talk

Small talk kääntyy suomeksi helpoimmin rupatteluna. Se on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Small talkin perussääntö on, että keskustellaan aiheista, jotka ovat ketään loukkaamattomia ja suhteellisen pinnallisia. Aiheista, joista voidaan olla yhtä mieltä. Usein small talk –tilanne on sarja toisiaan seuraavia juttelunaiheita, ilman, että siitä sen aidompaa keskustelua syntyy. Small talk on luonteeltaan kohteliasta ja se on olennainen osa sosiaalista kanssakäymistä monissa kulttuureissa. Suomalaisen mittapuun mukaan kohteliaisuutta ilmaistaan runsaasti. Vaikka kanssakäyminen on pinnallista, on kohteliasta muistaa seuraavalla tapaamiskerralla, mistä edellisellä tapaamiskerralla puhuttiin.

On hyvä huomioida, että stereotypiat ovat tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvia yleistyksiä, joiden avulla hahmotetaan maailmaa. Niiden avulla on helpompi selittää ja ennakoida toisten käyttäytymistä. Stereotypiat ovat haitallisia silloin, kun niistä ei olla tietoisia, ne kohdistetaan yksittäisiin ryhmän jäseniin tai niiden myönteistä/kielteistä arvoa liioitellaan. Tällaisista stereotypioista tulee helposti tehokkaan kulttuurienvälisen viestinnän esteitä. Kulttuurien kohtaaminen ei aina ole ongelmallista ainoastaan toisilleen kaukaisten kulttuurien edustajille, kuten suomalaisille ja kiinalaisille. Lähikulttuurien, kuten suomalaisten ja ruotsalaistenkin välillä voi olla kitkaa.

Kulttuurierot

Kulttuurienvälisen small talkin ongelma ei varsinaisesti ole puheenaiheiden keksiminen. Suurimpia väärinkäsityksiä aiheuttavat puheen vuorotteluun ja keskustelun tempoon liittyvät kulttuurisidonnaiset seikat. Suomalainen keskustelee hitaammin ja sietää huonommin päälle puhumista kuin esimerkiksi saksalainen, englantilainen tai ranskalainen. Kaunopuheisuus, eli kyky ilmaista ajatukset lennokkaasti, on Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa hyvin arvostettu ominaisuus. Suomalaiset sen sijaan saattavat vierastaa ”liukaskielisyyttä”.

• Kohteliaisuus on paikallisten tapojen ja traditioiden kunnioittamista ja tietoisuutta siitä, mikä koetaan epäkunnioittavaksi.

Sanotaan, että ranskalaiset ovat small talkin mestareita. Tämä on varmasti totta tietyissä piireissä ja tietyn kasvatuksen saaneissa yhteiskuntaluokissa. Ranskalainen käytös julkisissa kulkuneuvoissa, bussipysäkeillä tai hisseissä ei kuitenkaan paljon poikkea suomalaisesta. Hiljaisuus ei Ranskassakaan ole sellainen peikko, jota hinnalla millä hyvänsä yritettäisiin välttää. Ikkunasta ulos tuijottamalla tai lehteen syventymällä voi kunniakkaasti selvittää junamatkan. Ihailtavaa on kuitenkin se, että jos innostuu keskustelemaan, ei törmää väkinäisyyteen. Sellaiset pakonomaiset hiljaisuuden rikkojat kuten ”Kaunis ilma tänään” tai ”Käytkö useinkin täällä?” eivät kuulu keskustelukulttuuriin. Ranskalaiset tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita keskustelukumppanistaan, ja molemmat osapuolet huolehtivat kysymyksin, ettei keskustelu pääse kuolemaan. Ranskalaiset ovat lähes yhtä ujoja ja sulkeutuneita kuin suomalaiset, mutta kuka tahansa uskaltaa avata suunsa ja kertoa itsestään, kun siihen koko ajan rohkaistaan kysymyksin. Ranskalainen kohteliaisuus voi suomalaisesta tuntua jopa liialliselta. Bonjour kuuluu koko ajan, kun ihmiset kohtaavat. Huvittavaa oli huomata, että suomalaiset oli helppo tunnistaa hotelliaamiaisella Pariisissa. Kun ranskalaiset poistuivat aamiaiselta, he sanoivat au revoir, suomalaiset merci! Ruuasta kiittäminen ei ole ranskalainen tapa.

• Viestintätyyli: englantilainen keventää puhetta fraaseilla, suomalainen keskittyy asiaan.

Myös englantilaisuutta on istua aamujunassa hiljaa ja jopa pelätä, että joutuu puhumaan vierustoverin kanssa. Englantilaisuutta on kurinalainen jonottaminen, itsensä vähättely ja vapautuminen alkoholin avulla. Englannissa on lähes rikos olla vakava ja mahtipontinen. Sanavalmius on suurempi hyve kuin viisaus tai älykkyys. Suurin ero suomalaisessa ja englantilaisessa käytöksessä on kohteliaisuuden arvottaminen. Englantilainen osaa sanat sorry, thank you, excuse me ja please. Itse he vähättelevät tämän olevan pinnallista kohteliaisuutta. Antropologi Kate Fox väittää, että englantilaiset ovat kohteliaita siksi, että säilyttäisivät välimatkansa kanssaihmisiin. Pinnallista tai ei, kohteliaisuus tuntuu kuitenkin muista ihmisistä yleensä miellyttävältä.

• ”It is the silences between words that also carry meaning and are significant”
  -Edward T. Hall (kuvatessaan japanilaista puhekulttuuria)
  

Suhteessa small talkiin kulttuurit jaetaan ulospäin suuntautuneisiin ja kuunteleviin kulttuureihin. Suomi kuuluu itäisiin ns. kuunteleviin kulttuureihin. Muita samanlaisia ovat mm. Japani, Kiina ja Turkki. Näiden kulttuurien edustajat ovat maailman parhaita kuuntelijoita: he keskustelevat keskittyneesti, keskeyttävät harvakseltaan ja miettivät kuulemaansa. He esittävät harvoin jyrkkiä käsityksiä vastaukseksi, sen sijaan mieluummin lisäkysymyksiä.

Kuuntelevat kulttuurit suhtautuvat epäluuloisesti päällekäyvään sanatulvaan. Heille luonnollisin keskustelumalli on yksinpuhelu – tauko – mietiskely – yksinpuhelu, kuten kulttuurintutkija Richard Lewis on todennut. Ulospäin suuntautuvien kulttuurien edustajat pitävät kuuntelevien kulttuurien edustajia hankalina keskustelukumppaneina, koska he eivät koe saavansa näiltä mitään palautetta.

Edward T. Hall jakaa kulttuurit läntiseen puhumisen ja itäiseen epäsuoran ilmaisun kulttuuriin. Esimerkiksi amerikkalaisuus ja saksalaisuus edustavat läntistä puhumisen kulttuuria, jossa kaikki informaatio ilmaistaan suoraan puhumalla. Itäisessä kulttuurissa suuri osa tiedosta välittyy epäsuorasti ja edellyttää tulkintaa.

Suomalaiset viestijöinä

Kulttuurien välistä viestintää tutkineen Pertti Widenin mukaan suomalaisessa viestintätavassa on paljon itäisiä vaikutteita. Suomalainen kohteliaisuus on passiivista, toisen ihmisen rauhaan jättämistä. Suomen kielessä ei ole luontevia keskustelufraaseja, eikä kielessä ole vastineita esim. sanoille ’please’ tai ’bitte’. Suomalainen ei lausu herkästi kohteliaisuuksia. Tämän perusteella läntisen kulttuurin edustajat saattavat pitää suomalaista jurona, vaikka kyseessä on pitkälle menevä hienotunteisuus. Itsestään suomalainen puhuu epäsuorasti ja ironisesti. Suomessa ei pidä puhua itsestäänselvyyksiä, ei ristiriitaisia eikä kyseenalaisista aiheista. Se, mitä päästää vieraalle suustaan ensimmäistä kertaa, on seuraavien puheiden perusta.

Suomalaiset osaavat varsinkin tuttujen kanssa jutella kepeästi ja harmittomasti. Puheen keskeyttämistä pidetään epäkohteliaana, kun taas läntisen puhumisen kulttuurin ihminen osoittaa keskeytyksillä ja kysymyksillä kiinnostustaan toiseen ihmiseen. Suomalaiset pyrkivät keskustelussa harmonian säilyttämiseen, ja arkaluontoisten aiheiden valitsemista vältetään. Läntisen puhumisen kulttuurissa ihmiset keskustelevat aggressiivisesti ja yrittävät vakuuttaa toiset mielipiteistään.

• Kulttuurienvälisesti tehokas henkilö pystyy sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja toimimaan menestyksekkäästi hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.

Etelämaalaiset elehtivät enemmän, amerikkalaiset hymyilevät ja lausuvat pieniä kohteliaisuuksia enemmän, keskieurooppalaiset koskettelevat toisiaan enemmän (poskisuudelmat, käsi toisen olkapäällä) kuin suomalaiset. Kaikki (paitsi japanilaiset) juttelevat enemmän. Yleensä ulkomaalaisia tauko keskustelussa painostaa. Se tuntuu merkilliseltä ja tylyltä. Meillä suomalaisilla on tietenkin lukemattomia syitä olla ylpeitä omasta kulttuuristamme. Jos emme ota huomioon näitä kulttuurieroja, voimme epäonnistua viestiessämme ulkomaalaisten kanssa. Englantilainen kulttuurintutkija Paul Hersey sanoo: ”Me emme ole sitä, mitä itse luulemme olevamme, vaan sitä, miksi ympäristömme meidät ymmärtää.”

Kannattaa tämän perusteella tarkastella suomalaisuutta globaalisti. Amerikassa suomalaista pidetään eurooppalaisena, Englannissa skandinaavina. Pienen maan edustajina saamme usein kohdata epätietoisia kysymyksiä tyyliin: Finland – is it near France?

Keskustelu

Kaikkein tärkeimmät keskustelun ylläpitäjät ja avaajat ovat:

Taito todella kuunnella (eikä samanaikaisesti sorvata mielessään omaa loistavaa repliikkiään) Taito kuunnella kuuinka toinen kertoo itsestään hiukan enemmän kuin häneltä on kysytty (=ilmainen informaatio) Taito kertoa itsestään hiukan enemmän kuin se, mitä toinen kysyy (=kerron itsestäni)

Kun juttelet toisen kanssa, käytä palautetta: nyökkäile, sano ”aha”, yhym” tms. Näin annat samalla runsaasti vihjeitä siitä, mikä sinusta tuntuu tärkeältä juuri siinä tilanteessa. Kääntäen, kun kuuntelet toista, saat häneltä tarkoin kuuntelemalla enemmän kuin kylliksi vihjeitä hänen kiinnostuksensa kohteista. Täten voit aluksi ylläpitää rupattelua eli small talkia. Siitä voit sitten edetä todelliseen vuorovaikutukseen, keskusteluun. Seurustelu, viestintä toisten ihmisten kanssa on se liima, joka pitää ihmiset yhdessä, kun suhde syvenee. Se vahvistuu keskinäistä tukea, luovuutta, jännittävyyttä ja tyydytystä tuottavaksi kanavaksi. Taitava keskustelija saa sinut innostumaan aiheestasi. Hän ei puhu pelkästään itse, vaan johdattelee sinut keskusteluun kysymyksillä.

Eräs amerikkalaisen viestintätaidon opas suosittelee nelivaiheista etenemistä viestijälle, jolla alkurituaalin käsikirjoitus ei ole vielä hallinnassa:

• Luo katsekontakti, joka itse asiassa on ensimmäinen repliikki!
• Tervehdittyäsi esitä kysymyksiä, jotka koskettavat puhekumppaniasi. Kysele ammatista, erikoisalasta, harrastuksista jne.
• Esitä avoimia kysymyksiä, jotka saavat kumppanisi jatkamaan omaa puhettaan.
• Kun keskustelu on päässyt vauhtiin, esitä syventäviä kysymyksiä, joilla saat lisätietoa.

Keskustelutaidon avain on siis kysyminen, joka houkuttelee jatkamaan jutustelua valitusta aiheesta. Kiinnostusta osoittavat kysymykset tuovat keskusteluun aitouden tunnun. Vaikka amerikkalainen keskustelutaito olisikin vain opittua sosiaalista rituaalia, se saa arkipäiväiset kontaktit tuntumaan miellyttäviltä ja tutustumisen uusiin ihmisiin helpolta. Voit testata rupattelua näin: kun joku kysyy sinulta kysymyksen, niin vastaa lyhyesti yhdellä lauseella ja heitä ”pallo” hänelle ja kysy häneltä kysymys. Jos hän vielä kysyy sinulta kysymyksen, niin vastaa edelleen lyhyesti yhdellä lauseella ja jatka kyselyä.

Lue lisää:
Kate Fox: Watching the English – The Hidden Rules of English Behaviour.
Erkki Kauhanen: Lännen sankari on idän luuseri (Tiede 5/2002)
Jaakko Lehtonen: Kulttuurien kohtaaminen
Arja Mikluha: Kommunikointi eri maissa
Richard D. Lewis: Kulttuurikolareita
Richard D. Lewis: Mekö erilaisia?