Asiaankuulumattomat perustelutavat
Jotta ihminen hyväksyisi ja omaksuisi esitetyn asian, on se perusteltava hänelle hyvin ja asiallisesti. Millä sitten erottaa argumentointi "ylipuhumisesta"? Monet ihmiset reagoivat havaitessaan ylipuhumista. Ylipuhumisella tarkoitetaan sanojen teoreettisen sisällön muuttamista siten, että niiden emotionaalinen sisältö säilyy, mutta sanat valitaan siten, että niillä voidaan ilmaista puhujan kannalta tarkoituksen-mukaisia arvoja. Sanan emotionaalista merkitystä puhuja voi käyttää hyväkseen joko tietoisesti tai tietämättään propagandistisessa tarkoituksessa.
Asiaankuulumattomia eli irrelevantteja perustelutapoja tutkivat jo antiikin filosofit ja skolastiikan mestarit. He nimesivät nämä perustelutavat seuraavasti:
|
Käytettäessä henkilöön kohdistuvaa perustelua, eu hyökätä vastustajan argumentteja vastaan, vaan häntä itseään vastaan. Puhuja voi yrittää saada vastustajansa häpeämään kantaa, jota tämä edustaa. Vastustajan luonne tai hänen motiivinsa voidaan kyseenalaistaa. Eli jos argumentoija osoittaa kuulijoille, ettei vastapuolen puheisiin ole luottamista, on kysymys henkilöön kohdistuvasta perustelusta.
Ryhmään kohdistuvalla perustelulla on samoja ominaisuuksia kuin edellisellä. Molemmilta puuttuu asiallinen todistusvoima. Tässä argumentointi kohdistuu yhden henkilön asemesta suurempaan ihmisryhmään.
Argumentum ad baculum tarkoittaa vahvemman oikeutta. Fyysinen voimakkuus, parempi yhteiskunnallinen tai taloudellinen asema katsotaan perusteeksi sille, että asianomainen on oikeassa.
Irrelevanttien argumenttien tarkoitus on säikyttää vastustaja ja näin päästä voitolle. Argumentit voidaan jakaa kolmeen ryhmään seuraavalla tavalla:
|