Retorisen vaikuttamisen keinot

Aristoteles puhui kolmesta retorisesta (puhetaidollisesta) vaikuttamisen keinosta: eetos, paatos ja logos.

Eetos	Niiden luonteenpiirteiden kokonaisuus, millaisena esittäjä näyttää itsensä yleisölleen -> uskottavuus
Paatos	Vetoaminen kuulijan tunteisiin -> kuulija on vastaanottavaisempi
Logos	Asia-argumentaatio; riippumaton puhujan ja kuulijoiden välisestä suhteesta

Aristoteleen mukaan kullakin puheen lajilla on omat tavoitteensa, jonka toteuttamista palvelevat puhetaidon tekniset ohjeet, topokset. Topos on ohje etsiä tietynlaista keinoa annetun tavoitteen toteuttamiseksi. Keino tarvitsee tuekseen sen osuvuutta perustelevan selityksen. Logos - topoksissa selitys on luonteeltaan rationaalinen. Se tekee ymmärrettäväksi, miksi vastaaja tai kuulija hyväksyy tietyn johtopäätöksen hyväksyttyään annetut premissit.

Eetos ja paatos - topoksissa selitysperuste on psykologinen lainmukaisuus. Niiden merkitys on siinä, että ne virittävät kuulijan määrätynlaiseen moraaliseen tilaan. Tämä tila vaikuttaa siihen, (1) miten vakavasti hän suhtautuu tehtäväänsä päätöksentekijänä, (2) kuinka hän tulkitsee puhujan sanoman ja (3) kuinka syvästi hän itse omaksuu sen. Puhuja säätelee kutakin kolmea tekijää: tahtoa hyvään päätökseen, voimaa viedä se läpi sekä motivaatiota perusteelliseen harkintaan. Näihin seikkoihin puhuja vaikuttaa oman moraalinsa mukaisella tavalla. Ääritapauksia ovat moraalisesti oikeaa ratkaisua selkeillä argumenteilla puolustava ja reilulla tavalla tunteisiin vetoava puhuja ja pelkästään tunteita liikuttava, heikkoa kantaa tuputtava puhuja, jolla on korkeintaan näennäisargumentteja harkinnan tueksi.

Aristoteles tarkastelee harkinnan edellyttämää mielenkiinnon herättämistä puheen johdannon yhteydessä Retoriikan III kirjan 14. luvussa:

Puhujan tavoite ei aina ole vahvistaa kiinnostusta käsiteltävään asiaan, vaan joskus päinvastoin vaimentaa sitä vaikkapa yleisöä huvittamalla.
Huomio itse asiaan voidaan koota esimerkiksi korostamalla kuulijalle asian tärkeyttä, läheisyyttä, yllättävyyttä tai miellyttävyyttä.
Mielenkiintoa voidaan laimentaa asiaa vähättelemällä sekä viittaamalla sen etäisyyteen tai ikävyyteen.
Kuulijaan voi myös vedota mainitsemalla asian paradoksaalisen luonteen, vaikeuden tai tuttuuden.
Puhuja voi myös vaikuttaa tähän pyrkimällä antamaan hyvän kuvan omasta luonteestaan, tai puhumalla itsestään tai vastapuolesta.

Retorinen taito edellyttää kommunikatiivista kompetenssia. Argumentoinnissakin on pitkälti kysymys puhetaidosta. Se on keino vaikuttaa toiseen ihmiseen. Argumentoinnissa on keskeistä saada suostuteltua kuulijat puhujan kannalle esittämällä hyviä syitä asettua tukemaan puhujan näkemyksiä. Me kaikki kohtaamme päivittäin argumentointia, jossa ei esitetä perusteita, vaan pyritään vakuuttamaan kuulijat vetoamalla voimakkaasti kuulijoiden tunteisiin. Kuulijan tunnetila vaikuttaa siihen, miten kuulija tulkitsee sanoman.

Mitkä ovat sitten ne menetelmät, joilla Aristoteles katsoi tunteita herätettävän? Tunteissa on kysymys kolmesta tekijästä, jotka ovat mielentila, sekä henkilöt ja tilanteet, jotka ko. mielentilan herättävät. Loukkaukset ovat konkreettisempia tunteisiin vetoamisen keinoja. Nämä Aristoteles jakaa kolmeen lajiin:

Toisen tärkeinä pitämiin asioihin kohdistuva ylenkatse
Välinpitämättömyys toisen toiveita kohtaan
Toisen häpäiseminen vaikkapa nauramalla tai pilkkaamalla

Argumentointitaidot

Päättelyprosessissa korostuvat argumentaatiotaidot erityisesti johtopäätösten teossa.

Taitava argumentoija:

Osaa muotoilla ja valita perusteet tukemaan esittämäänsä väittämää.
Osaa arvioida näkemystensä vastaisia argumentteja ja kykenee arvioimaan omia aikaisempia näkemyksiään uuden ja täsmentyneen informaation valossa.
Osaa ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa hänen argumenttinsa ei ole pätevä.
Osaa arvioida argumentteja keskeisten kriteerien perusteella.

Argumentointi on sosiaalista toimintaa, siksi Kakkuri-Knuuttila (1991) toteaa, että argumentoitaessa on tärkeää muodostaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivia ja yleisöön meneviä argumentteja. Siksi pitää osata arvioida, minkä tyyppiset premissit (perusteet) ja päättelysuhteet purevat kulloiseenkin yleisöön.

« Väittelyn historiaa

Erilaisia väittelyitä »