Suostuttelu
Argumentaatiotutkimuksen yksi lähestymistapa on argumentoinnin tarkastelu sen funktiosta käsin. Tällöin argumentoinnissa voidaan erottaa suostutteluun tähtäävä (argument as persuasion) ja tutkimukseen tähtäävä (argument as inquiry) tehtävä. Marttusen (1993) mukaan Meiland pitää suostuttelevan argumentoinnin olennaisena piirteenä tuen hankkimista omille näkemyksille. Argumentoinnin funktio on tällöin instrumentaalinen: sen tehtävä on suostutella kuulijakunta hyväksymään puhujan esittämät näkemykset. Olennaista Meilandin mukaan on se, että koska myös virheelliset perusteet voivat toimia hyvinä syinä näkemyksen tukemiseen, suostuttelevassa argumentoinnissa ei välttämättä ole tarkoitus ottaa kantaa näkemysten oikeellisuuteen tai virheellisyyteen.
Esimerkkinä suostutteluun tähtäävästä argumentaatiosta voidaan pitää mainontaa ja poliittista propagandaa. Molempien tarkoituksena on kuulijakuntaan vaikuttaminen muilla keinoilla kuin tieteellisesti valideilla argumenteilla. Wiberg (1982) väittää, että suuri osa mainonnasta ja poliittisesta propagandasta perustuu virhepäättelyiden häikäilemättömään hyväksikäyttöön, jolloin väitteitä tuetaan sellaisilla perusteilla, joilla ei itse asiassa ole mitään tekemistä esitetyn johtopäätöksen kanssa. Varsinaisten perusteiden käytön sijasta vedotaan ihmisten tunteisiin tai ennakkoluuloihin.
Poliittinen väittely on sikäli reilua, että poliitikot puhuvat sen puolesta mihin uskovat. Toisenlainen tilanne on väittelykilpailuissa, joissa ei pyritä päätökseen minkään tilanteen suhteen. Ulkopuolinen päätöksentekijä ratkaisee, kumpi puoli voittaa. Päätös koskee sitä, kumpi väittelijöistä osoittaa parempaa väittelytaitoa. Siksi osapuolten ei tarvitse uskoakaan puolustamiinsa teeseihin.
Jo Aristoteles totesi, että suostuttelemisen ei välttämättä tarvitse perustua totuudenmukaisiin argumentteihin. Riittää kun puhuja esittää ainakin todentuntuisia ja ennen kaikkea tilanteeseen sopivia argumentteja.
”Persuasion is effected through the speech itself when we have provided a truth or an apparent truth by means of persuasive arguments suitable to the case in question.” (Trapp, 1981)